Aurinko paistaa, sisällä tummat pilvet. Välillä äityy sateeksi asti. Ei tee mieli syödä, ei maistu mikään. Tuntuu kuin maailma olisi yhtäkkiä ympärillä muuttunut. Armas siippa häipyi heti aamukahvin jälkeen kahden renkaan varassa omille pärinöilleen. Huomenta sanottiin. Ei tiedä palaako yöksi. Varoitti viime viikolla, että aikoo lähteä pääsiäiseksi reissuun. Sanoin, että hyvä niin, koska mullakin on omia menoja, enkä aio istua täällä sohvannurkassa tihrustamassa. Salamasilmillään katsoi ja totesi, että tiedoksi, että hän saattaa tulla milloin vain takaisin.

On tullut. Kaksi yötä oli pois ja sitten ilmestyi, kun pääsin töistä ja mullakin alkoi loma. Sanoi jäävänsä yöksi kotiin. Lähdin lenkille ja olin siellä melkein kolme tuntia. Kävelin, istuin metsässä kannolla auringonpaisteessa ja kuuntelin musiikkia. Rukoilin ja huutelin korkeuksiin. Vihaa, hämmennystä, pettymystä. Mutta myös outoa kuplivaa vapauden tunnetta. Mitä, jos mun elämä muuttuukin paremmaksi. Mitä, jos tämä kipu hyljätyksi tulemisesta täytyy vaan käydä läpi ja sitten olen vapaa. Vapaa varpaillaanolosta. Jos onkin niin, että tämä koko paska ei olekaan mun syytäni, vaan tuon toisen sairautta, joka vasta nyt mulle valkenee. Olen kietonut itseni sadalle mutkalle ja kieriskellyt tuhkassa, pyydellyt anteeksi ja koittanut muuttaa käyttäytymistäni. Silti olen tehnyt väärin. Mikään ei riitä, eikä mikään kelpaa. 

Kun palasin lenkiltä, moottoripyörä oli hävinnyt pihasta. Oli sittenkin lähtenyt. Arvasin. Ei kestänyt, kun heti lähdin, enkä ollutkaan näyttämässä täällä kaihoisia katseita ja odottamassa rakkauden palaamista hänen silmiinsä. Laitoin viestin perään, että jatkoitkin matkaasi, oletko yönkin pois? Vastasi, ettei vielä tiedä, mutta huomenna ainakin tulee poikkeemaan. Seuraavana aamuna istuin etupihalla auringossa ja kuulin, kuinka prätkä tuli pihaan. "Otatko kahvia?" se kysyi. Lähti muina miehenä sisään ja tuli puolen tunnin päästä tarjoilemaan mulle juuri paistetut croissantit kahvin kera. Istui lähelle ja jutusteltiin niitänäitä. Mun oli tarkoitus lähteä sukulaistyttöjen kanssa viettämään mukavaa päivää. Piti käydä lenkillä ja sitten saunoa meillä, tehdä ruokaa ja mennä pääsiäishartauteen yhdessä. Suunnitelma muuttui, kun Jari päätti tulla kotiin. Kertoi, ettei ole nyt paikkaa minne mennä ja aikoo olla päivän kotona, ainakin huomiseen. Päätin lähteä lenkille joka tapauksessa. Soitin  tytöille muuttuneet suunnitelmat ja vaihdettiin paikkaa. Sanoin, että tulen käymään kotona vielä suihkussa ja sitten on menoa. Kun tulin lenkiltä, Jari pakkaili taas moottoripyöräänsä. Järjestikö menoa, kun ei kestänyt jäädä yksin. Kertoi tulevansa ehkä yöksi kotiin. Alkuillasta tuli kuvaviesti, jossa oli mun nimeen viittaava tiekyltti. Halusi kertoa, että olen mielessä, näin tulkitsin.

Tulihan se kotiin. Lämmitti illalla saunan ja tokaisi, että voicekin alkaa kohta ja saunaan pääsee hetken päästä. Oli hyväntuulinen ja ystävällisen oloinen. Saunassa katseli mun vartaloa estottomasti ja hipaisi ohimennen rintaa. Väistin. Ei jäänyt epäselväksi, että miestä silkasti vain panettaa. Näin ilkeästi sanoen. Kuvat ja croissantit ja kaikki vain siksi, että petasi mun halukkuutta. Tietäähän se, että olen kosketukselle herkkä ja kovin helposti vieteltävissä kuumaan tanssiin. Mutta nyt näin toisin. Tunsin vastenmielisyyttä, en halua tippaakaan. Katala käärme yrityksineen. Napsautin saunasiiderin ja istuin sohvan nurkkaan etäämmälle, mutta näin, miten epätoivoisen halukas tuo mies oli. Teki mieli kiusata lisää, mutta tyydyin katselemaan hänen kiemurteluaan. Ehkä ihan vähän härnäsin. Ohjelman loputtua sanoin hyvää yötä ja lähdin nukkumaan. Pöyristynyt ilme, pettynyt. Näillä mennään, nyt oli mun vuoro.

Mutta alkujuurille tarinaan. 

Festaririita oli selätetty ja rauha palannut maahan. Loppukesän myrskysäässä käytiin juoksulenkillä. Loppumatka otti mulle jo koville, kun koitin pysyä Jarin vauhdissa. Se kysyi, että jaksatko paremmin, jos annan sulle piristävää ajateltavaa? Ja sitten se sanoi, että haluaa mennä kihloihin mun kanssa. Ei se mun jaksamiseen auttanut, mutta ilahdutti toki mieltä. Aikanaan sama mies oli todennut, että voidaan me yhdessä olla, mutta naimisiin sä et mua saa. Ajattelin, että nyt asiat alkaa mennä paremmin ja sitoutuminen olla uudella asteella.

Kihlajaiset pidettiin. Isolla volyymilla. Lähisuku koolle ja juhlat pystyyn. Jari on aina rakastanut isojen juttujen järjestämistä. Milloin mitäkin kissanristiäisiä, kunhan saa näyttää, että hän järjestää, hän tarjoilee, hän tekee, hän antaa ja on suuri hyväntekijä ja yhteyksien luoja. Titaanisormukset sormeen ja lujalla uskolla yhteen. Leijuin onnessa. Tää mies rakastaa mua.

Muutaman kuukauden päästä  Jaria alkoi ahdistamaan asunnossa. Ihan fyysisesti. Oli ollut kosteusvaurio, joka oli remontoitu, mutta hänestä silti joku oli pielessä. Niinpä päätettiin etsiä uutta kämppää. Luottotietojen puuttuminen esti Jaria saamasta mitään vuokrakämppää, ja kun ilmoitin itseni vuokralaiseksi tarpeeksi isoon kämppään, niitä ei vuokrattu, koska tulot ei riittäneet. Jos annoin Jarin nimen mukaan, se ei kelvannut. Eli pattitilanteessa oltiin .Löydettiin kuitenkin yksityinen vuokraaja, joka tarjosi uudenkarheaa kivipalatsiaan. Päästiin luksusasuntoon, omakotitaloon isolla pihalla. Tuntui uskomattomalta onnelta ja johdatukselta. En ikinä olisi uskonut, että saan kokea jotain niin hienoa kaiken kerrostalokommuuni-asumisen jälkeen. Taivas. Alettiin suunnitella häitä.

Kohta muuton jälkeen tapahtui taas koko maailmaani järkyttävä asia. Oma pikkuveljeni päätti elämänsä ja häneltä jäi kolme pientä poikaa suremaan isäänsä. Tuska oli jotain ihan järkyttävää. Kuolinsanoman kuultuani hoin vaan, ettei voi olla totta. Juoksin pihalle ja huusin Jumalalle tuskaani. Jari tuli perässä ja kietoi kätensä ympärilleni. Taivas oli täynnä revontulia. Leiskuvampia ja kauniimpia kuin koskaan olen nähnyt. Seistiin vain sylikkäin ja itkettiin. Tuijotettiin juhlanäytöstä. Miten onnellinen olinkaan, että mun rinnalla oli tuo mies, joka osasi kääriä mut lämpimään syleilyyn, kun sitä eniten tarvitsin. Se antoi mun vaan olla, piti sylissään monta päivää ja silitteli. Antoi itkeä ja kuunteli. Lohdutti. Se ymmärsi, koska oli vuotta aiemmin haudannut oman siskontyttären ja kokenut menettämisen tuskan. Jumala tuntui olevan meitä lähellä. Usko syveni taas molemmilla. Vaikka miksi-kysymyksiä oli paljon. Tuli selväksi, miten pieni ihminen onkaan totuuksien edessä.

Hääkutsut oli jo jätetty, päivä sovittu. Veljen hautajaiset oli ensin. Syvin tuska ja syvin onni samaan aikaan. Näin mietin, kun astelin alttarille, tahtoakseni loppuiäkseni. Itketti ja onnellisuus oli samalla huipussaan. Häät oli pienet, mutta merkittävät. Julkkislaulaja, joka oli Jarin kaveri, teki meille häälaulun ja kaikkien ihmetykseksi tuli häihimme esiintymään. Jarin erityislahja. Myöhemmin olen tajunnut, miten paljon Jarilla onkaan julkkiskavereita somessa. Tosin ovat paljastuneet vain kaukaisiksi hyvänpäiväntutuiksi. Jollain lailla Jari oli onnistunut pääsemään kaverijoukkoon, ylitse "fanirajan". Ne näyttävät tuovan hänelle meriittiä. Tunnettuja nimiä facebook-kavereina. Tuossa miehessä täytyy olla jotain. Ja onkin. Saippuakupla.

Minullakin oli erityislahja. Olen tehnyt lauluja aina ja esiintynyt paljon. Hääpäivänä lauloin rakkaalleni täydestä sydämestä oman lauluni hänelle. Siihen olin pukenut kaikki tunteeni ja tahtoni rakastaa lujasti lopun elämää. Häät olivat unelmat kaikin puolin. Häämatkalle lähdettiin karhunkierrokselle vähän syksymmällä. Talsittiin 80km ja nautittiin suomen luonnosta täysin rinnoin. Molemmat nautittiin sekä liikkumisesta, että luonnosta, joten reissu oli täyskymppi. Rakastumisen tunne meni yli huumarajan. Yhteydentunne oli rajaton. 

Liikuttiin aina paljon yhdessä. Käytiin rullaluistelemassa kymmeniä kilometrejä, juostiin yhdessä puolimaratoneja, käytiin melomassa, pyöräilemässä ja pitkillä vaelluksilla, hiihtämässä ja luistelemassa. Nautin liikunnasta. Jarille liikkuminen mun seurassa oli helppoa. Hänellä on erityislaatuinen elimistö, joka ei tuota maitohappoa lihaksiin lainkaan. Näin hän kertoi. Ei tarvinnut palautumiseen aikaa. Hän oli tehnyt ihmeellisiä suorituksia, joihin ei kuka tahansa kykene. Ultramaratonin (160km) joutui tosin jättämään kesken, kun nilkka retkahti. Maratoneja oli tehnyt huippuaikaan ja finlandiahiihdot (50km) meni toisella kädellä huitoen, ei tuntunut missään. Toki hänellä oli erittäin hyvä kunto ja hän ylsi todella hyviin suorituksiin, mutta toisinaan koin myötähäpeää, kun kuuntelin, miten hän kehui suorituksillaan. Hän halusi aina haastaa kaverit joka lajissa ja pyrki osoittamaan oman ainutlaatuisuutensa. Jos tuli häviö, siitä ei puhuttu tai sivuutettiin hymähtelemällä. Pystyi kyllä häviämään suuttumatta, mutta ilmaan jäi aina haaste, jonka vielä aikoi selättää.

Kivitalon pitäminen kävi kalliiksi sähkölämmityksen vuoksi. Olin lisätöissä viikonloppuisin, jotta pystyttiin elämään. Jari vaihtoi jatkuvasti työpaikkaa, koska esimiehet olivat niin typeriä. Eivät kuulemma osanneet johtaa ja organisoida. Hän soitteli suoraan ylimmille johdoille ja kertoi sanoneensa suorat sanat pomojen typeryyksistä. Sanoi, että hänpä uskaltaa, kun kukaan toinen ei uskalla. Ovat niin hissukoita. Työkaverit olivat laiskoja ja hitaita. Hän oli erityislahjakkuus, jota toiset eivät tahtoneet ymmärtää. Hän tiesi rakennusalasta kaiken, teki kaiken nopeammin, halvemmalla ja paremmin, kuin kukaan muu. Hän sai potkuja työpaikoista, mutta ne johtuivat väärinymmärryksistä ja saneerauksista, kuten hän minulle kertoi. Ja minä uskoin tämän kaiken. Kannustin vielä ja kehuin hänen ainutlaatuisuuttaan!

Mutta kissa putoaa aina jaloilleen ja näin hänellä oli aina uusi työpaikka nopeasti. Ulosottomies ei päässyt tileistä jaoille, koska työpaikka vaihtui niin tiheään. Jari laittoi rahaa kiinni sähkösavustimiin, poreammeisiin jne ja osteli ruokaa, joka oli mun pussille aivan liian luksusta. Mutta hän halusi näyttää, että rahaa on. Vuokranantaja ilmoitti yllättäen laittavansa talon myyntiin. Jouduimme äkkilähdöllä eteenpäin. Otin selvää jatkomahdollisuuksista ja selvisi, että taas sama luottotieto-ongelma oli edessä. Katselin huvikseni myös myytävien asuntojen hintoja. Ja sitten napsahti uusi sivu elämään.

Löytyi talo, sain lainan nimelleni ja Jari alkoi rementoimaan erittäin ahkeralla kädellä asuntoa. Laittoi paljon rahaa kiinni siihen ja uhrasi lukemattomia työtunteja sen tekemiseen. Tämän ajan oli työttömänä ja nosti ansiosidonnaista, joten se oli kuin johdatettu tilanne tätä asiaa varten. Mieletön puutarha, ihana talo. Kuin tehty isoja juhlia varten. Ja niitähän riitti. Syystä ja ihan muuten vaan. Oli kiva esitellä taloa ja pihaa ja Jarin aikaansaannoksia siinä sivussa. Olin mukana täysillä ja toisinaan itsekin ehdottelin, koska tiesin Jarin niin nauttivan niistä. Elämä hymyili. Ja siihen hymyilyyn sitten taas myöhemmin. Nyt lähden ulkoilulle tuulettamaan aivojani :)