En ole kirjoitellut hetkeen. Ajatuksia ja muistoja on virtaillut läpi pään silti kilometritolkulla. Tunteet vaihtelee edelleen paljon, mutta tietty varmuus suunnasta on löytynyt. Ihmeekseni ja ilokseni olen kokenut myös iloa ja onnellisuuden tunteita.Takapakkeja ja hairahduksia en ole onnistunut kaikesta huolimatta väistämään.

Viikko sitten iski erityisen kaihoisa hetki. Jari oli käyttäytynyt mua kohtaan jotenkin erityisen mukavasti muutaman päivän. Kysellyt, onko kaikki hyvin ja haluanko saunaan, jos lämmittää. Katselin ikkunasta, kun se jutteli kaverinsa kanssa. Tarkkailin olemusta ja näin niin paljon sitä kaikkea, mitä tuossa miehessä olin rakastanut. Lämmin tunne tulvahti ylitseni  täysin varoittamatta ja menetyksen tuska iski sisimpään taas kaikella voimallaan. Jarin takki roikkui oven pielessä. Mulle iski vastustamaton tarve painautua sitä vasten ja saada edes pieni tuntuma kaipaamani miehen tuoksusta. Jostakin, mitä sen olemus on koskettanut. Ihan kuin olisin saanut sen kautta näkymättömän yhteyden kadottamaani unelmien mieheen. Tyhmänä päästin itseni näiden tuntojen valtaan ja sitten kyynelmeri ei ottanut loppuakseen. Kaupan päälle tuli vielä säälikin Jaria kohtaan. Sain keräillä itseäni pitkään, jotta olin taas kasassa ja pystyin palaamaan takaisin arkiaskareisiini.

Illalla saunasta tullessa kohdattiin alakerrassa ja päästin suustani sanat, jotka olisi voinut jättää sanomattakin. Jos olisin totellut viisaampien neuvoja "No contact" ja kävellyt vain ohitse. Mutta pysähdyin. Istuin hetkeksi sohvalle ja kerroin, etten vihaa häntä. Vaan vihaan tätä koko asetelmaa ja kaikkea, mitä on tapahtunut ja mitä olen joutunut kokemaan. Kerroin, että olen rakastanut tosissani ja lujaa liiton alkumetreiltä saakka. Etten koskaan olisi halunnut tämän päättyvän näin, vaan todella kuvittelin meidän päätyvän joskus saman marmorin alle. Otin hänet puolisokseni rakastaakseni ja antaakseni hänelle kaikkeni lopun elämääni. Kerroin, että tiedän, ettei enää ole mitään paluuta entiseen ja se tuntuu todella surulliselta. Että kumpikaan meistä ei olisi enää kestänyt yhtään enempää.

Jari huokaisi syvään ja viikkojen tauon jälkeen puhui. Ja se tuntui oikealta ja aidolta siinä hetkessä. Jari kertoi, että mikään ei tuntunut miltään, oli vain suuri kaipaus. Että hän rakastaa edelleen ja haluaa olla mun kanssani. Että tämä ei vaan voi päättyä näin. Näytti rannettaan, johon oli kiinnittänyt ketjun, jonka olin antanut hänelle häälahjaksi. Silmät kostuneena muistutti, että sen sisään olin kaiverruttanut "Forever" ja siihen hän nyt vetoaa. Jumalan edessä on luvattu sitoutua toisiimme ja siksi pitäisi vielä yrittää, eikä antaa periksi. Kertoi, että hän ei ole saanut mitään asuntoa, vaan on vuokrannut asuntovaunun, johon muuttaa. Ja tämä vain siksi, että mulla ei olis niin vaikeaa olla tässä saman katon alla hänen kanssaan. Minua ajatellen oli tehnyt tämän valinnan. Pieni epäilys ailahti mielessä, olisiko tämä joku temppu taas saada myötätuntoa niin minulta, kuin ympärillä olevilta ihmisiltä. Olin silti todella hämmentynyt tästä käännöksestä. Jari avasi sylinsä ja pyysi, että saisi edes hetken pitää mua lähellään, halauksessa. Kaipauksen sokaisemana painauduin häntä vasten. Ja itkin taas niin, että koko keho värähteli sen voimasta. Sitten nousin lähteäkseni. "Tule hetkeksi vielä takaisin, haluan vielä tuntea sut lähelläni. Tule kohta, kun olet käynyt pukeutumassa, koska sun läheisyys tuntuu vaan niin hyvältä. Katsellaan vaikka vaan telkkaria hetki yhdessä ": tokaisi mies.

Mietin ylhäällä hetken ja sitten lähdin alas. Varastamaan pienen hetken menneestä, jo suljetusta unelmasta. Jari otti mut avosylin vastaan, kainaloonsa. Hetken päästä liutti huulensa mun huulille ja suuteli. Vastasin siihen, vaikka vähän vaisusti ja varovaisesti, puoliksi estellen. Samassa huomasinkin olevani jo miehen alla. Käänsi mut sohvalle hyvin vankoin ottein. Ei väkivallalla, mutta niin, että vaihtoehtoja ei ollut. Tajusin sillä hetkellä, mikä oli homman nimi ja ,mua alkoi itkettää. Pidättelin kyyneleitä ja aloin laittaa vastaan mielestäni aika julkeaa yritystä. Jari ei uskonut. Puolisen tuntia koitin vääntää miestä pois päältäni ja sanoin koko ajan, että päästä mut pois ja lopeta, en halua! Jari ei edelleenkään uskonut, mutta onnistuin kiemurtelemaan niin, ettei mies saanut tahtoaan läpi. Mielessäni mietin järkyttyneenä, että se vielä puuttuisi, että makaisi mut väkisin. Lopulta mies antoi periksi ja päästi mut pois. Tokaisi kuivahkoon sävyyn; "miksi sitten tulit tänne alas uudestaan. Tätähän sinä halusit, etkö halunnutkin". Lähdin yläkertaan. Pitkälle yöhön tuli tekstiviestejä, ettenkö voisi palata alas, ihan vaan edes nukkumaan. Hän lupaa, ettei koske enää muhun. Haluaisi olla vaan lähellä, nukkua mun kanssa. Ja vielä, että niin rakastaa. Kertoi tulevansa aamulla herättämään mut suudelmalla. kysyi, mitä väärää tässä on, VAIMO <3 Vastasin vain, että en ala näihin peleihin enää. Että laitan tälle kaikelle nyt stopin. Ei mitään läheisyyttä enää, ettei tule lisää vaikeuksia.

Aamulla heräsin hämmästyksekseni siihen, että Jari tuli mun viereen ja kietoi kätensä ympärilleni. Leikin nukkuvaa. Mutta sitten se teki samat, kuin illalla. Ihan väkisin pyrki ujuttautumaan muhun. Mä en voinu uskoo, että se todella teki niin uudelleen. Kunnioittamatta hiukkaakaan sitä, mitä illalla olin sanonut. Mun pojat nukkui seinän takana, muuten olisin karjaissut kovaa. Nyt tyydyin estämään yritykset kehon liikkeillä ja sihisemään, että lopettaa. Etten todellakaan edelleenkään halua. Nielin kyyneleitä ja samalla iski häpeä. Miksi mun sisimpään tuli tällaisesta tilanteesta häpeä, sitä jäin miettimään. Muistelin, miten ala-asteella olin joutunut kiusaamisen kohteeksi. Ja miten sen kautta tutustuin häpeään. Häpeään siitä, että mulle tehtiin pahaa. Ikäänkuin se olisi tehnyt mut huonoksi. Pyyhin sen vain pois mielestäni, kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Jollekin kertominen ei olisi tullut mieleenkään, koska silloin häpeän tunne olisi päässyt päälle. Tämä oli se sama tunne. Jari luovutti onneksi nopeammin kuin illalla. Painoi suukon niskaan ja häipyi. Mua ahdisti. Sisäreidet oli kaikesta taistelusta punaiset ja nahka rullalla. Ei tämä mitään leikkiä ollut. Mua sattui. Sydämeen eniten.

Jari oli kietonut mun ajatukset ja tunteet taas täysin solmulle. Uudestaan vihan ja häpeän ja pettymyksen syövereihin. Rakkauden tunne ja kaipaus saivat hatkat heti, kun tajusin millä asialla mies oli ollut. Miksi liehitteli sanoillaan ja antoi ymmärtää, että kaipasi. Vaikeaa uskoa, että joku toimii niin karskisti. En haluaisi uskoa, että mies, johon oon uskonu ja luottanu ja jonka kanssa oon jakanu kaiken, toimii yhtäkkiä näin käsittämättömällä tavalla. Ymmärrän kyllä piinaavan himon, joka voi mieheen iskeä, mutta se, miten sen pohjalta toimii, on aivan eri asia. 

Laitoin Jarille viestin kesken työpäivän.  Kun hän niin kovin haluaisi jatkaa vielä tätä liittoa, niin miten hän ajattelee, että se voisi onnistua. Kerroin, että olen yrittänyt omalta osaltani kaikkeni, enkä kykene enempään. Voisiko hän jatkaa mun kanssa, kun kuitenkin teen jatkuvia ylilyöntejä, olen vainoharhainen ja mustasukkainen. Olen surkea ja lepsu, periksi antava äiti lapsilleni ja sen lisäksi flirtti miehennielijä. Mitenkä hän voisi tällaisen ihmisen kanssa vielä elää, joka on näin viallinen?

Jari vastasi, ettei ole väittänyt mun tekevän jatkuvasti ylilyöntejä, vain joskus, ja ettei koskaan ole sanonut mua huonoksi äidiksi, vaan ymmärtäväiseksi ja kuuntelevaksi äidiksi, ja että flirttailevaksi sanoi vain, kun olin juonut. Jari käänsi kaiken liioitteluksi ja väitti, ettei ole sanonut noita asioita. Niin. Näitä asioita olen kuullut viimeisen vuoden aikana niin monta kertaa ja eri yhteyksissä, että ei niille ole tulkinnan varaa, siitä olen takuuvarma. Yritin vielä uudelleen ja kysyin, miten hän aikoisi selittää mulle ne kaikki asiat, joita hänestä tiedän, niin etteivät ne vaikuttaisi tulevaisuudessa meidän suhteeseen. Vastauksena tuli iso punainen sydän ja sitten ei enää mitään. Valheisiin ei ole mitään, mitä vastaisi, kun ei ole niitä pystynyt koskaan kohtaamaan ja tunnustamaan. Kieltänyt kaiken vain. 

Tähän päättyi tämä erä. Jari on käyttäytynyt nyt niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Tavaroita on häipynyt talosta ja on järjestellyt paljon asioitaan. Juttelee arkisesti. Silti hipaisee ohimennessään. Mutta ilmassa väreilee vahva tietoisuus siitä, että minä olen nyt jättänyt hänet. Minä en enää suostu jatkamaan. Minä olen se paha, joka ei enää jaksanut yrittää. Tämän se halusi, tiedän sen nyt. Karua. Mutta ei mikään taida mua enää hämmästyttää. Elämä tämän miehen kanssa on pelkkää peliä. Ja minä olen nappula. Nyt olen alkanut hahmottaa pelin sääntöjä. Ja sitä, että niitä ei ole. Ja silti. Ikävä tulee taas, vaiokka tiedän tän kaiken. Koskahan tulee se päivä, etten enää muista ja muistele kivi rinnalla näitä juttuja. Voisiko tulla se päivä, että nauran koko jutulle. Taas tänäänkin kiitän Jumalaa. Sen varassa jaksan, että tiedän, että se valvoo.