Kirjoittaminen on aina ollu mulle tärkeää. Ihan kuin saisi ajatuksiaan paremmin nippuun, kun lauseet laittaa näkyviin. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, usein vasta kirjoittamalla tai puhumalla ymmärrän itsekin, mitä oikein asioista ajattelen. Ja samalla muokkaan ajatustani. Naisille kuulemma aika tyypillistä. Ja miehille varmasti kiusallista. Juuri kun olen kertonut jonkin päätelmäni, saatan perään huokaista; mutta toisaalta on niinkin, että.. Luoja miehiä armahtakoon mun sanaiselta aarteistoltani ja ajattelun monimutkaisuudelta. Tärkein pointti mun kirjoittelulle on kuitenkin se, että saan pahan päivän varalle jotakin kouriintuntuvaa. Sille päivälle, kun muistan vaan kaiken mukavan, sen tutun ja turvallisen. Kun ikävä iskee, epävarmuus ja muistikuvat häilyvät valon ja varjon rajamailla. Ajalla on se taipumus kullata muistot. Jos joskus kuitenkin katuisin tätä ja itkisin silmät päästäni. Silloin voin lukea. Etten millään hinnalla enää kaipaisi palata tähän kohteluun, tähän alistettuun tilaan, jossa mulla ei ole mitään arvoa. 

Palaan vielä matkaan ja sen viime metreihin. Jari nukkui viimeisenä yönä eri huoneessa. Siellä, jossa oli ilmanviilennin. Heräsin yöllä yltäpäältä helteen hiostamana. Nousin ja kävin kysymässä, voisiko ilmastoinnin laittaa hetkeksi päälle, jotta viilentyisi. Pyysin, että laittaa sitten pois, jos se häiritsee hänen untaan. Jari murahti joon. Aamuyöstä piti herätä ajoissa lentoasemalle lähtöön. Jari keitti kahvit ja paahtoi leivät. Kiitin ja kysyin, saiko nukuttua yhtään. Ynähti äreästi ja sanoi, että mitenkäs siinä nukut, kun ilmastointi pauhaa täysillä. Kauhea nuhakin tuli, on aivan tukossa. Päätin vastata kylmästi, niinkuin mun aina olisi näihin ylimielisiin tokaisuihin tehnyt mieli sanoa, mutta olin niellyt sen. Sanoin Jarille, nyt on aivan turha valittaa, koska sanoin nimenomaan, että sulkee koneen, jos se yhtään häntä häiritsee. Hänen valvomisensa ja nuhansa eivät ole minun syytäni millään tavalla. Jarissa välähti salama. Työnsi kiivaasti lautasensa sivuun ja karjui "Vitunvitunvittu!!!#" istui viisi minuuttia täysin hiljaa ja tuijotti lautastaan liikahtamatta. Sitten jatkoi syömistä ja lausahti: "Sinä valitsit itse nyt tämän tavan hoitaa asioita. Valitsit, että puhetyyli on tästälähin tällainen, muista se". HIljaisuuden piinan alla lähdettiin lentoasemalle. Katseet lattiassa, sanattomina. Koneessa Jari otti taas mun käden käteensä, se tuntui hyvältä, kaikesta huolimatta. Ihan kuin se olisi sittenkin välittänyt.  

 Matkan aikana oli jo sovittu asuntovälittäjän kanssa tapaaminen. Keväällä tehty valmis sopimus odotti vain allekirjoituksia, ja homma olisi sillä selvä. Talo myynnissä. Pienten lentotorkkujen jälkeen ajelimme pankkiin raapustamaan nimiämme. Matkalla radio soitti laulua. Pysähdyin kuuntelemaan sanoja ja olin niin ilkeä, että väänsin lisää volaa. Enkä mä voinut kuin hymyillä koko matkan, niin osuvalta tuntui nuo sanat. Jari mutristi kulmiaan. Voi kiitos Justin, sä niin sanoit sen.

NImet alle ja keväällä olikin jo jaettu sanallisesti kaikki tavarat. Jari kiireesti päivitti sopimukset. Lokakuussa on erokin jo selvä, harkinta-aika päättyy ja eron saa voimaan. Näin nättiin nippuun ja nopeasti kaiken saa aikaan. Vaivattomasti ja helpolla. Koko elämä pakettiin. Kuljin kuin sumussa. Tajunnan ja epätodellisuuden tunnun rajamailla.Juurihan vasta suunniteltiin lomia ja kaiken piti jatkua hyvin. Mutta nyt on näin. Ja toisaalta se tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Nöyryytetty ja häpäisty olo. En tiedä, miksi musta tuntui edellisenkin eron aikana, että mut oli häpäisty. Yksin jäämisen häpeä. MItä ne ajattelee, ihmiset. Täytyy olla vaikea tai huono nainen, että jo toinen liitto päättyy eroon. En voi kaikille kertoa tarinaa kulissien takana, enkä haluakaan. On vaan kannettava se tuskainen tietoisuus, että mua ei ehkä ymmärretä eikä edes uskota. Jarilla on kauniit kasvot monien ihmisten edessä. Ei ne voi uskoa, että sillä olisi mitään narsismiin liittyvää. Sitä paitsi, se on nykyään kielletty sana. Se on N-sana, jota ei turhaan lausuta. Ja useiden eronneiden lauseet sisältävät sen. Koska sanaa käytetään niin paljon ja väärin, sitä ei saa käyttää ollenkaan. Tai saat itse hullun ja syyllistäjän, väärien diagnoosien tekijän leiman. Olen kuitenkin vahvasti tullut siihen tulokseen, että tästä on Jarin kohdalla kysymys. Järisyttävä ihme pitäisi tapahtua, että joku saisi vielä mun pään kääntymään. Että voisin uskoa, että meidän parisuhde ei vain onnistunut tai mä vain olisin niin hankala vaimo, ettei mun kanssani voisi kukaan olla. Päivittäin edelleen silti punnitsen asioita. Muistelen ja kokoan. Ja pyydän ymmärrystä, viisautta ja levollisuutta kaiken keskellä. Että saisin vapautua siitä leimasta itseni silmissä, että teen aina ylilyöntejä ja olen vainoharhainen.

Jari on saanut kämpän. Muuttaa kahden viikon päästä ja minä jään tähän, kunnes talo on myyty. Välittäjä on toiveikas, niin paljon on ollut katsojia. Mä luotan siihen, että asiat hoituu juuri sillä aikataululla, kuin hyvä on. Toivo alkaa nostaa päätään, että kaikki voi muuttua hyväksi. Että elämässä saattaa olla vielä hyviä juttuja. Parempiakin juttuja, ja ne vasta odottaa tuloaan.