Mentiin metsään. Juostiin. Naurettiin ja juteltiin. Välillämme vireili hento, varovainen kipinä. Tämä tuntuu niin hyvältä, niin tutulta, niin omalta. Mutta samalla kuulostelin, miten Jari harrasti itsekehua edelleen samalla tarmolla, kuin aina ennenkin. Kertoili hyvästä tuuristaan, kertoi, miten työnantaja oli kiitellyt häntä ja kehui poikaansa, joka on niin samanmoinen ja taitava, kuten isänsä. Sivumennen vilautteli uutta älykelloaan, joka välkähteli prameana ranteessa. Esitteli, miten ihmeellinen laite oli, sillä pystyi jopa maksamaan. Harvalla oli vielä tällaista ihmevempaita. Kysyi kyllä myös, mitä minulle kuului. Taisi huomata, että painuin hieman vaisuksi, kun omien asioiden hehkutus alkoi olla liian pitkällistä. Häivähdys varoitusmerkistä vilahti takaraivossani, mutta annoin sen mennä.

Jari jätti mut kohteliaasti kadunvarteen, eikä pyrkinyt läheisempään kontaktiin, mitä nyt muutama hempeä suukko lähtiessä. Kutkutti ajatus siitä, että tämä välirikko olisikin ollut vain pahaa unta, ja nyt väärinkäsitykset oikenisivat. Ehkä Korkein oli puuttunut asioihin sittenkin, viime hetkellä ja usutti nyt meitä uskaltamaan. Muutama viikko sujui parilla yhteisellä lenkillä ja lopun aikaa oltiin juttusissa puhelimen kautta. Kaikki vaikutti hyvältä. Vakuutuin edelleen lisää Jarin vilpittömyydestä. Varattiin aika terapeutille ja kävimme molemmat ensin yksin hänen luonaan purkamassa ajatuksia. Yhteinen aika olisi myöhemmin. Jari saattoi soittaa mulle iltapäivällä ja kysyi, missä menen, haluaisi nähdä, kun oli menossa kaupungin ohi. Tuli sitten sinne, missä kulloinkin olin. Kaupan pihaan, hyllyjen väliin kauppaan tms. Halusi vaan suukotella ja silitellä, osti suklaata. Se tuntui musta vähän omituiselta, yliampuvalta. Tuli kummallisen vaivaantunut olo. Mutta painoin tämänkin tunteeni villasella, pohtien, että olen ehkä vain traumatisoitunut ja siksi mun on vaikea ottaa huomiota vastaan.

Sitten vietettiin yhteinen lauantai. Ensin lenkkeiltiin ja käytiin uimahallilla saunomassa. Sen perään heräsi ajatus, että ajeltaisiin toiseen kaupunkiin, katsomaan uutta leffaa. Jari tarjosi hyvät ruuat ja elokuvan isoilla herkkupusseilla. Hän ehdotti, josko tulisin käymään vielä hänen asuntovaunulleen. Veisi toki minut yöksi kotiin, muu ei tulisi mieleenkään. Niin siinä vain kuitenkin kävi, että jäin hänen kainaloonsa. Tilanne riistäytyi fyysiseksi. Tiesinhän minä sen ja annoin itselleni siihen jopa luvan. Nukkua aviomieheni vieressä yhden yön. Tuntea tutun kiihkon ja heittäytyä sen vietäväksi. Näin minä sen itselleni selitin. Jarin terapeuttiystävä, tilan omistaja (missä Jarin vaunu oli), pyyteli meitä aamulla kahville taloon. Lupauduin mukaan, mutta tunsin outoa häpeää, enkä olisi halunnut katsoa ketään silmiin. Tuntui, kuin olisin ollut pahoilla teillä. Minuun suhtauduttiin kuitenkin hyvin. Olivat yksintein iloisia, että olimme Jarin kanssa jälleen yhdessä. Kannustivat meitä kovasti ja kertoivat rukouksista, joita meidän puolesta oli huokailtu. Sain vahvistusta sille, että tämä suunta oli oikea.

Erottiin vähän haikein mielin. Tuntui hassulta mennä omaan kotiin ja jatkaa taas elämää, eikä tulevasta ollut tietoa. Soiteltiin, Jari kävi mun luona kylässä. Teki pieniä korjaushommia asuntoon ja otti mukavan asennon tutulla sohvalla uudessa asunnossa. Sitten tuli lisää yökyläilyitä. Alkoi tuntua, että läheisille pitää kertoa yrityksestämme. Kerroin lapsilleni asiasta ja he ottivat sen ihan hyvin. Heille sopi, että Jari olisi ajoittain mukana kuvioissa. Sovittiin, että yhteen emme olisi kuitenkaan muuttamassa pitkiin aikoihin. Läheisistä löytyi monenlaisia reaktioita. Muutamalta tuli varoituksia ja paheksuvia kommentteja, muutama suhtautui ymmärtäen.

Jarilla oli kova tarve näyttäytyä julkisesti yhdessä hyvin pian. MInä yritin toppuutella, mutta se näytti olevan hänelle erittäin tärkeää. Näin taivuin siihen ja olimme yhdessä jälleen mm seurakunnassa, konserteissa ja ystävien luona. Tunsin ajoittaista ahdistusta, koska Jari oli usein taloni ulkopuolella odottelemassa, kun pääsin töistä. Kurkkua kuristi ja kerroin, että tarvitsen aika paljon omaa aikaa. Aloin lenkkeilemään yksin iltaisin, vaikka Jari tuli luokseni. Ei tuntunut enää niin hyvältä. Pakenin tavallaan omaa tunnettani. Sitten tuli ensimmäinen isompi törmäys.